
Ihanaa alkanutta viikkoa! Lupasin kertoa teille tänään salat, miten saat tofusta herkullista uunissa. Tofu on yksi minun suosikkiraaka-ainesta, sillä se on todella monikäyttöistä ja sen voi valmistaa lukuisilla eri tavoilla. Tällä kertaa marinoin tofun ihanassa kastikkeessa, kuorrutin seesaminsiemenillä ja paahdoin uunissa. Uunissa valmistettua tofua ei myöskään tarvitse kuivattaa – miten kätevää!
2 annosta
- 250 g tofua
- 1/2 dl soijakastiketta
- peukalon kokoinen pätkä inkivääriä
- 1 tl chilihiutaleita
- 1 tl vaahterasiirappia
- seesaminsiemeniä
- Kaada laakeaan kulhoon soijakastike, raasta joukkoon inkivääri, lisää chilihiutaleet ja vaahterasiirappi, sekoita.
- Avaa tofu pakkauksesta ja valuta nesteet, purista sen jälkeen vielä kevyesti, että nestettä irtoaa hieman lisää.
- Halkaise tofu puoliksi pituussuunnassa koko pituudelta ja leikkaa puolikkaat kuvassa näkyvään kolmion muotoon.
- Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
- Asettele tofut kulhoon marinoitumaan 20 minuutiksi, kääntele tofupaloja muutaman kerran.
- Kun tofut ovat marinoituneet, kaada leveälle lautaselle reilusti seesaminsiemeniä ja pyörittele palat molemmin puolin.
- Nosta uunipellille ja paista 20 minuuttia.
Tarjoile tofu esimerkiksi riisin, salaatin ja kimchin kanssa. Postauksen lopusta löydät kimchisuosituksen!

Kimchisuositus
* Suositus ei ole maksettu mainos, vaan se perustuu omaan käyttökokemukseeni.
Rakastan kimchiä ❤ Jos ostat kimchin muualta, kuin aasialaisista marketeista, varmista että ostat korealaista! Kaupoissa myydään vaikka mitä kimchivalmisteita, mutta ne eivät ole sama asia kuin aito kimchi. K-citymarketeista löytyy esimerkiksi Wang -merkkistä kimchiä (kuvassa). Tässä valmisteessa maut ovat mielestäni kohdillaan. Maku on sopivan polttava, jollain tapaa raikas, eikä yhtään tunkkainen – koukuttavan hyvää!
