
Hurmaavissa lohiwrapeissa on sushin makumaailma. Soijagraavattua lohta, avokadoa, kurkkua ja herkullinen wasabilla maustettu majoneesi.
Halusin kokeilla jotain uutta ja sain ajatuksen lohella ja avokadolla täytetyistä vehnätortilloista, siihen lisäksi soijaa ja wasabia -täydellistä! Paremman puoliskon palaute ruoasta oli mieltä lämmittävää, hän sanoi että ylitin itseni. Näitä tehdään siis jatkossa ja kun juhlia voi taas järjestää, näistä tulee varmasti vakiotarjottava!
16 kpl
Valmistus aloitetaan edellisenä päivänä, joten kärsivällisyyttä tarvitaan hieman. Wrappien valmistus on kuitenkin helppoa ja maku palkitsee kärsivällisen!
- 500 g lohta
- 2 avokadoa
- puolikas kurkku
- 8 kpl vehnätortilloja
- 5 rkl majoneesia (Hellmann’s)
- 1 – 3 tl wasabitahnaa maun mukaan
- 1 tl sokeria
- 1 tl suolaa
- 1/2 dl soijakastiketta
Lohen esivalmistelu edellisenä iltana ja seuraavana aamuna
- Poista lohen nahka veitsellä ja nypi ruodot, hiero pintaan molemmin puolin suola ja sokeri. Laita lohi suurehkoon kannelliseen kulhoon ja kaada soijakastike päälle. Pistä tekeytymään jääkaappiin.
- Kun lohi on tekeytynyt yön yli jääkaapissa, käännä se aamulla ja anna tekeytyä vielä noin neljä tuntia tai enemmän.
Valmistus
- Sekoita wasabitahna ja majoneesi kulhossa, tarkasta maku! Voit lisätä wasabia tarvittaessa lisää.
- Nosta lohi astiasta leikkuulaudalle, pyyhi ja taputtele pinnat talouspaperilla kuivaksi.
- Leikkaa terävällä veitsellä lohifilee pituussuunnassa puoliksi ja leikkaa sentin paksuisia viipaleita. Muista maistella tässä vaiheessa muutama pala kalaa – se maistuu taivaallisen hyvältä!
- Kuori puolikas kurkku ja leikkaa vielä puoliksi. Leikkaa ohuita paloja pituussuunnassa.
- Halkaise avokado, poista kivi ja koverra hedelmäliha kokonaisena lusikalla ja siivuta ohuiksi viipaleiksi leikkuulaudalla.
- Sivele koko tortillaan ohut kerros majoneesia (mausta tulee liian vahva jos majoneesia on reilusti), asettele tortillan keskiosaan leveyssuunnassa kurkkua, lohta ja avokadoa, jätä reunoille tilaa.
- Taittele tortillan sivut niin, että ne menevät hieman täytteiden päälle. Taita tämän jälkeen tortillan alaosa täytteiden päälle ja rullaa. Leikkaa tortilla puoliksi ja laita tarjoiluastiaan.
Saispa lisää!
