
Hello monday! Viikonloppu vierähti taas hetkessä ja arki jatkuu. Sain suljettua hyvin ajatukset maailman murheilta. Nukuin paljon, ulkoilin, tein ruokaa ja nautin rakkaimpani seurasta. Arki on tuntunut raskaalta jo monta viikkoa, korona vaikuttaa meidän jokaisen elämään tavalla tai toisella. Tuntematon pelottaa ja monen läheisen elämää on koeteltu kovin. Silti yritän etsiä jokaisesta päivästä positiivisia asioita ja nauttia elämästä. Tämä maailman tilanne on onneksi vain väliaikainen ja opettaa meille paljon, selviämme kyllä.
Ruoanlaitto on keino millä suljen maailman pahuuden pois mielestäni. Kriisien yllättäessä tartun kauhaan – se kulkee meillä suvussa. Ruokaa laittaessa saan aikaiseksi jotain hyvää ja monesti ilahdutan sillä myös muita. Lihapullat ovat monen suosikkiruokaa, eikä ihme. Söimme lihapullia viime viikolla tiistaina, parempi puoliskoni teki herkullisen muusin ja pellillisen perinteisiä lihapullia. Sunnuntaiksi suunnittelin täyteläisen mausteiset lohduttomien päivien lihapullat tomaattikastikkeessa, mihin dippailtiin rapeaa patonkia. Täydellistä lohturuokaa kerrassaan!
4 annosta
Lihapullat
- 400 g sika-nauta jauhelihaa
- kananmunan keltuainen
- 1 rkl korppujauhoja
- 1/2 tl suolaa
- 1 tl kuivattua rosmariinia
- ripaus valkopippuria
Kastike
- tölkki coppola polpa+paprika -tomaattimurskaa
- 3 rkl tomaattipyreetä
- 2 dl vettä
- sipuli
- 4 valkosipulinkynttä
- pallo buffalo mozzarellaa
- 1 rkl basilikaa tuoreena, kuivattuna tai pakastettuna (käytin pakastettua ja yllätyin positiivisesti!)
- 1/2 tl kuivattua rosmariinia
- 2 laakerinlehteä
- 2 tl chilihiutaleita
- 1 tl sokeria
- 1 tl mustapippuria
- 1 rkl oliiviöljyä
- 1 rkl voita
- Lämmitä uuni 200 asteeseen, aloita lihapullataikinan valmistuksesta. Kaada kulhoon korppujauhot, lisää keltuainen ja mausteet. Lisää jauheliha ja vaivaa taikinaa hetken aikaa.
- Hienonna sipuli. Murskaa valkosipulit veitsen lappealla osalla leikkuulautaa vasten, poista kuoret ja leikkaa kynnet muutamaan osaan. Jos et pidä suurista paloista, voit myös hienontaa valkosipulit.
- Kuumenna kasari tai kattila, lisää voi ja öljy. Kuullota sipuli ja valkosipulit miedolla lämmöllä. Lisää tomaattipyree ja mausteet. Sekoittele hetki, kaada tomaattimurska ja vesi.
- Anna kastikkeen poreilla vartin verran, pyörittele sillä aikaa lihapullat ja lado ne oliiviöljyllä voideltuun uunivuokaan. Tämän jälkeen jää sopivasti aikaa tiskeille.
- Kaada kastike lihapullien päälle. Lihapullia haudutetaan uunissa 30 minuuttia, minkä jälkeen vuoka nostetaan uunista ja revitään päälle mozzarella sekä lisätään vielä basilikaa. Pidä uunissa vielä 10 minuuttia, että juusto sulaa.
- Anna lihapullien tekeytyä uunista noston jälkeen vielä 10 minuuttia. Paahda sillä aikaa viipaloitua patonkia uunissa tai paahtimessa. Pirskauta patonkien päälle oliivi- tai tryffeliöljyä ja sormisuolaa.
Voit tarjoilla lihapullien kanssa myös pastaa. Nautinnollisia ruokahetkiä ja voimia tulevalle viikolle ❤
