
Yleensä käyn ruokaostoksilla yhdessä kaupassa kerrallaan, mutta onneksi kävin eilen useammassa. Käyn silloin tällöin Espoontorin Alanya -kaupassa ja yleensä jotain ihanaa lähtee mukaan. Tällä kertaa mukaan lähti kokonainen tuore broileri, minkä kilohinta oli kolme ja puoli euora! Olen haaveillut kokonaisesta broilerista vaikka kuinka kauan, en ole vain viitsinyt ostaa pakastettua broileria laiskuuttani. Unelmani kävi toteen siis vahingossa ja lopputuloksesta tuli täydellinen. Kokonaisen broilerin valmistaminen on oikeasti helppoa ja suht vaivatonta. Tämä ruoka sopii täydellisesti kiireettömien sunnuntaipäivien ateriaksi tai komeilemaan ruokapöytään arkena.
Syömme broileria kotona suht harvoin, mutta silloin kun syömme, pistän kaiken peliin. Lapsuudessani söimme niin paljon broileria, että se tuli silloin korvista ulos. Kun näkee hieman vaivaa ja valmistaa broilerikastikkeen sijaan kokonaisen linnun, silloin innostukseni herää ja syön sitä mielelläni.
Aloitin valmistelut jo eilen päivällä koska olin niin innoissani kokonaisesta linnusta. Uskon kyllä, että maustaminen näillä mausteilla onnistuu myös ilman pitkää marinointiaikaa. Miten hyvältä sitruunankuori, timjami, persilja, valkosipuli ja voi kuulostaa yhdessä – täydelliseltä. Näillä ihanilla mauilla maustoin broilerin ja voi juku miten hyvää ja mehukasta siitä tulikaan. Parempi puoliskoni ei voi sietää sitruunaa, mutta söi tätä kyllä tyytyväisenä ja santsasi. Sitruuna ei maistu siis voimakkaasti, vaan tuo sopivan vivahteen raikkautta ja hapokkuutta.
Valmistus
- kokonainen broileri noin 1,5 kg (minulla oli hieman suurempi)
- 1 luomusitruuna kuorineen
- 125g suolatonta voita
- ruukku timjamia
- ruukku persiljaa
- 6 valkosipulinkynttä
- 2 sipulia
- suolaa
- oliiviöljyä
Jos käytät tuoreen broilerin sijaan pakastebroileria, sulata sitä noin vuorokausi jääkaapissa.
Anna broilerin olla puolituntia huoneenlämmössä ennen paistamista. Voit valmistella linnun juuri ennen uuniin laittamista, tai esimerkiksi vuorokautta aikaisemmin.
- Valmista maustevoi. Ota voi pehmenemään huoneenlämpöön. Hienonna reilut kaksi kourallista timjamia ja persiljaa, lisää ripaus suolaa ja pirskauta oliiviöljyä. Murskaa 3 valkosipulinkynttä ja hienonna. Pese sitruuna huolellisesti ja ja raasta puolikkaan sitruunan kuori voin joukkoon, sekoita mukaan valkosipuli ja yrtit.
- Putsaa broilerin pinta ja taputtele talouspaperilla.
- Tee viilto nahkaan, työnnä ja levitä yrttivoi nahan alle, tee sama koiville. Tämä on superhelppoa vaikka itsekin epäilin aluksi!
- Ripottele suolaa broilerin sisälle, halkaise sitruuna ja täytä broileri vatsaontelon kautta sitruunan puolikkailla. Lisää reilusti timjamia ja persiljaa sekä kolme kokonaista valkosipulinkynttä.
- Hiero broilerin pinta oliiviöljyllä ja suolalla. Lisää päälle loput yrtit hienonnettuna. Halkaise kaksi sipulia kuorineen tai ilman, laita ne uunivuokaan ja asettele broileri niiden päälle.
Esivalmistelun jälkeen voit laittaa broilerin tekeytymään jääkaappiin tai valmistaa heti. 1,5 kg broilerin paistoaika on noin tunti ja kaksikymmentä minuuttia, kirkas neste on merkki kypsästä lihasta. Kuumenna uuni 225 asteeseen, paista broileria 15 minuuttia ja pudota lämpö 180 asteeseen. Valelin broilerin kolme kertaa paiston aikana sen omalla liemellä. Näin lihasta tulee vielä mehukkaampaa. Paistoin lisukkeeksi kesäkurpitsaa ja vihreitä paprikoita, mitkä lisäsin mausutmaan broilerin kanssa kymmeneksi minuutiksi, ennen kuin nostin sen pois uunista. Lisukkeeksi sopii vaikka ja mikä! Kasviksien lisäksi keitin couscousta, se valmistuu niin nopeasti ja sopii hyvin broilerin kanssa.
Kokonainen broileri on edullinen ja herkullinen ruoka. Suuri suositus tälle! Saispa lisää ❤


