Tänään jaan kanssanne yhden suosikkiresepteistäni! Sain inspiraation tähän salaattiin serkultani muutama vuosi sitten, kun hän kokkasi minulle illallista. Jos kaipaat vaihtelua salaattipöytään tai uutta lisuketta, kokeile tätä! Salaatti rouskuu ihanasti suussa ja on täynnä makua.

Salaatin ideana on pilkkoa kaikki ainesosat mahdollisimman pieniksi paloiksi. En henkilökohtaisesti pidä salaateissa ”isoista” suupaloista muutenkaan. Tässä salaatissa on raikkautta ja myös voimakkaita makuja. Salaatti on itsessään jo erinomaista, mutta päälle sopii esimerkiksi murusteltu feta tai lohi. Meillä syödään tätä suht harvoin, sillä olen ollut aina laiska pilkkomaan suuria määriä vihanneksia. Terävä ja hyvä veitsi on myös plussaa tätä valmistaessa, ruoanlaitto muuttuu heti puolet mukavammaksi kun keittiöstä löytyy kunnon veitset ja välineet.
2-3 annosta
- 3 pestyä porkkanaa
- puolikas kurkku
- pienen parsakaalin puolikas
- 3 tomaattia
- 1 pieni sipuli
- puolikkaan sitruunan mehu
- 1 ruukku lehtipersiljaa
- 2 valkosipulinkynttä
- 1/3 tl chilihiutaleita
- 1/2 tl suolaa
- reilusti rouhittua mustapippuria
- 2 rkl oliiviöljyä
1. Pese kaikki kasvikset. Puolita kurkku ja tomaatit, koverra sisukset ja poista tomaateista kannat. 2. Leikkaa tomaatit ja kurkut mahdollisimman pieniksi kuutioiksi. 3. Kuutioi seuraavaksi porkkanat, sitten parsakaali ja sipuli. 4. Sekoita ainekset kulhossa ja revi joukkoon lehtipersilja ja purista sitruunamehu. 5. Kastike tehdään morttelissa. Kuori ja pilko hieman valkosipulinkynsiä, lisää mortteliin. Lisää suola, chilihiutaleet ja rouhi reilusti pippuria. Murskaa valkosipuli hienoksi morttelissa, lisää lopuksi öljy, sekoita lusikalla ja kaada kastike salaatin joukkoon. 6. Sekoita salaatti ja anna tekeytyä jääkaapissa 10 minuuttia ennen tarjoilua. Tarjoile esimerkiksi fetan kanssa, murustamalla sitä salaatin päälle.
Salaatin teko vie hieman enemmän aikaa hienon pilkkomisen vuoksi, mutta palkitsee herkullisella maullaan. Ihania herkutteluhetkiä ❤
