
Vesisade hakkaa ikkunoita, kääriydyn tiukemmin peiton alle ja keittiöstä leijailee ihana ruoan tuoksu. Nämä ovat syksyn parhaita hetkiä. Tänä viikonloppuna on tarkoitus vain olla ja nauttia hyvästä ruoasta ja seurasta.
Tein tänään lehtikaalista ja vuohenjuustosta herkullisen lasagnen. Mainio versio kun kaipaa vaihtelua ruoanlaittoon, tai jos on päättänyt vähentää lihan käyttöä. Vuohenjuusto mehevöittää lasagnen ja lehtikaali sopii sen kaveriksi, paremmin kuin hyvin. Lasagne on mielestäni yksi parhaista ruoista ikinä!
Lehtikaali on ehdottomasti yksi suosikkikasviksistani, se on herkullista ja sopii oikeastaan kaikkeen, lehtikaali sisältää myös paljon rautaa ja C-vitamiinia. Olen iloinen, että keksin laittaa lehtikaalia lasagneen, sillä monesti kasvislasagneresepteissä on mukana pinaattia, mikä harmittaa minua aina, sillä pinaatti ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini. Toki annan tälle kasvikselle ajoittain mahdollisuuden.
Ruoanlaitto on minulle terapiaa ja viikonloppuisin otan siitä ilon irti tekemällä ruokaa hieman pidemmän kaavan mukaan. Nappaa ohje talteen tulevia talvi-iltoja varten!


4-5 annosta
Juustokastike
- 8 dl maitoa
- 150 g emmental juustoraastetta
- 2 rkl rypsiöljyä
- 2 rkl voita
- 5 rkl vehnäjauhoja
- 1/2 tl suolaa
Lasagnen valmistus
- 9 lasagnelevyä
- 200 g lehtikaalia
- 4 tomaattia
- 200 g president vuohenjuustopaloja (palat on viipaloitu valmiiksi)
- 1 iso sipuli
- 3 valkosipulinkynttä
- 1 rkl valkoviinietikkaa tai sitruunamehua
- 1/3 tl chilihiutaleita
- 1/2 tl suolaa
- mustapippuria
- Lämmitä uuni 200 asteeseen. Aloita valkokastikkeen valmistuksesta.
- Sulata kattilassa voi, lisää öljy ja vehnäjauhot, sekoita. Älä ruskista seosta.
- Lisää 4 dl maitoa koko ajan hämmentäen. Kun seos poreilee kevyesti, lisää loput maidot.
- Lisää juustoraaste ja suola, anna kastikkeen poreilla muutaman minuutin ajan ja siirrä kattila pois hellalta kun kastike on sakeutunut.
- Huuhtele lehtikaalit ja poista sitkeät varret. Kuori sipuli, leikkaa niistä ohuita kiekkoja ja puolita ne. Hienonna valkosipuli.
- Lisää lehtikaalit pannulle, lorauta tilkka öljyä, lisää valkoviinietikka ja ripaus suolaa. Paista lehtikaaleja miedolla lämmöllä, kunnes ne ovat kutistuneet hieman ja saaneet väriä pintaan, noin 10 minuuttia. Siirrä lehtikaalit kulhoon.
- Lisää pannulle tilkka öljyä, lisää sipuli ja valkosipuli, paista muutama minuutti miedolla lämmöllä ja mausta chilihiutaleilla. Lisää kuullotetut sipulit lehtikaalien joukkoon kulhoon ja sekoita.
- Pese tomaatit ja leikkaa niistä ohuita kiekkoja ja puolita vuohenjuustokiekot.
- Voitele uunivuoka kevyesti öljyllä, levitä valkokastiketta ja 3 lasagnelevyä.
- Levitä päälle kerros lehtikaali-sipuliseosta, tomaattikiekkoja, vuohenjuustoa ja valkokastiketta. Tee samanlainen kerros päälle.
- Laita kolme lasagnelevyä päälle, kaavi ja levitä loput valkokastikkeet, lisää loput tomaatit ja rouhi mustapippuria. Paista lasagnea tunti 200 asteisessa uunissa.