
Tänään herkutellaan oikein kunnolla koska keskiviikko! Arkipäivistä tiistai ja keskiviikko ovat ehdottomasti suosikkini – mutta miksi?
Tiistai oli ennen ehdoton inhokkini kunnes teimme siitä paremman puoliskoni kanssa treffipäivän – mikä ihana arjen piristys. Keskiviikko tulee toisena suosikkina koska se on minun päiväni! Se tarkoittaa jotain mielekästä tekemistä ja yleensä omaa aikaa. Keskiviikkoisin valmistan hyvää ruokaa ja saunon illalla.
Arjesta saa oikeasti todella mielekästä kun käyttää hieman mielikuvitusta ja miettii mitkä asiat ovat itselle tärkeitä. Alkuvuodesta en osannut vielä pysähtyä, se tuntui vaikealta vaikka tiesin että joskus on hyvä olla vaan. Tärkeintä oli tehdä mahdollisimman paljon viikon sisällä töiden lisäksi. Nyt olen opetellut kuuntelemaan itseäni ja olen rakastunut rauhaan sekä siihen tunteeseen, että minulla ei ole kiire minnekkään. On mukavaa olla kotona, sytyttää kynttilöitä ja vaikka leipoa.
Tämän päivän kohokohta oli ehdottomasti se hetki, kun keksin mitä valmistan illalliseksi. Yleensä suunnittelen monen viikon ruoat jo etukäteen, mutta lähiaikoina ideat ovat vaihtuneet lennossa, mikä on ihan virkistävää.
Jääkaapissa oli jauhelihaa, perunoita ja smetanaa. Hedelmäkorissa avokadoja ja kuivakaapissa mustapapuja, korianterikin kasvaa ikkunalaudalla. Näistä syntyi simppeli ja herkullinen arkiruoka, mikä kyllä sopii myös ehdottomasti viikonloppuunkin!

3 annosta
Tätä ohjetta on helppo muokata myös suuremmaksi isolle porukalle. Tällä kertaa tein perunoista kiekkoja, voit halutessasi tehdä myös lohkoja tai mäiskypottuja – peruna on parasta koska siitä voi loihtia vaikka mitä!
Jos jääkaapistasi löytyy salsaa käytä sitä! Vielä parempi on, jos sinulta löytyy tomaatteja, tee silloin pico de galloa. Tähän ruokaan voi upottaa vaikka mitä ihania kastikkeita ja kasviksia.
- 5 – 6 perunaa kuorineen
- 150 – 200 g naudan jauhelihaa
- purkki mustapapuja
- Pieni sipuli
- Lime
- 3 valkosipulinkynttä
- 1 tuore chili
- 1 avokado
- tuoretta korianteria
- retiisejä, tai muita tuoreita kasviksia
- creme fraichea tai smetanaa
- rypsiöljyä
- oliiviöljyä
- 1 tl cayannepippuria
- 2 tl jeeraa
- 1 tl oreganoa
- 1/2 tl savupaprikajauhetta
- 1/2 tl suolaa
- Kuumenna uuni 225 asteeseen. Pese perunat, leikkaa ne ohuiksi kiekoiksi ja levitä pellille. Pirskottele päälle rypsiöljyä ja mausta suolalla. Paahda 20 minuuttia uunin keskitasolla.
- Kun perunat ovat uunissa, murskaa valkosipulinkynnet ja ruskista jauheliha tilkassa oliiviöljyä.
- Lisää valkosipulit pannulle. Huuhtele pavut siivilässä ja nakkaa mukaan paistumaan.
- Mausta papu-jauhelihaseos. Paista vielä hetken aikaa ja siirrä syrjään hellalta.
- Nosta perunat uunista ja lado papu-jauhelihaseos päälle, kypsennä vielä kymmenen minuuttia.
- Kuutioi avokado, leikkaa chili, sipuli, retiisit tai muut kasvikset valmiiksi.
- Asettele kasvikset, smetana ja korianteri pellille, viimeistele limemehulla. Nauti heti!
