
Edellisviikon sunnuntai oli minulle luovaa aikaa ja havahduin seuraavien viikkojen ruokia suunnitellessani, että miksi en tekisi perinteistä suomalaista kotiruokaa enemmän? Muistelin ruokia mitä meillä syötiin kotona asuessani ja meidän perheen ruokaperinteitä. Perinneruoat siirtyvät sukupolvelta toiselle ja ovat tärkeä osa juhlapyhiä, esimerkiksi jouluna. Meidän perinneruokakulttuuri on kotoisin Etelä-Savosta Virtasalmelta. Raaka-aineet ovat yksinkertaisia ja ruokia haudutetaan uunissa. Kalaruoat ja leipä kuuluu Etelä-Savolaiseen ruokakulttuuriin – tässä on varmasti syy miksi voisin elää pelkällä leivällä, hah.

Olen syntynyt 90-luvun puolessavälissä ja tein pientä kyselyä mitä ystäväni ovat syöneet lapsuudessaan. Selvisi että olemme syöneet aikalailla samanlaisia ruokia kaikki. Minua on aina kiehtonut suomalaisten ruokailu eri vuosikymmenillä.
Innostus ruoanlaittoon alkoi jo nuorena, sukulaiseni muistelevat useasti miten luettelin yrttejä ja mausteita jo alle kouluikäisenä. Suurin inspiraatio ruoanlaittoon on lähtenyt kotoa äidin keittiöstä. Äitini menehtyi kun olin vielä kovin nuori, maailmani muuttui kokonaan. Onneksi suru muuttaa muotoaan ja jäljelle jää rakkaat muistot. Surin paljon, että kuka meille nyt tekee suosikkiruokiani? Kaikki rakastivat äitini ruokaa ja pihapiirin lapset olivat monesti syömässä meillä. Äitini oli hyvin kekseliäs ja kokeili uusia reseptejä, mutta meillä tehtiin paljon myös perinteistä suomalaista ruokaa. Muistan tarkasti suosikkiruoat lapsuuden keittiöstä – madekeitto, jauhemaksapihvit, itse tehdyt pinaattiletut, lämpimät voileivät.. Ajattelen että äitini ansiosta rakastuin ruoanlaittoon ja kaikki ne opit mitä kerkesin häneltä saada, kulkevat tiukasti mukanani.
Mitä meidän kotona sitten syötiin?
Tavallinen kotiruoka meidän perheessä oli monesti samaa kuin muillakin perheillä. Keittoja, laatikoita, jauhelihaa, broileria, kalaa, salaatteja, roiskeläppiä ja muita 90-luvun tavallisia kotiruokia. Äiti leipoi paljon ja oli tunnettu herkullisista pullistaan, kukaan ei tehnyt kuohkeampia pullia kuin meidän äiti. Ruoat mitä meillä syötiin, ovat perintönä minun mummiltani ja hänen äidiltään. Myös vaarini opetti mummiani tekemään joitakin ruokia.
Olen viettänyt aina paljon aikaa mummolassa ja käyn mummin luona niin usein kun on mahdollista. Syömme perinteisiä ruokia, mutta myös moderneja herkkuja. Ihailen mummiani valtavasti ja pidän häntä parhaana ystävänäni. Kaikista perinteisimmät ruoat meidän perheessä ovat mummin lihapullat, liha- ja kalakeitto sekä pitkään haudutettu lihapata. Graavilohta on myös useasti tarjolla ja ruokapöydässä on aina hapankaalia lisukkeena. Sukumme on äidin puolelta kotoisin Virtsalmelta Etelä-Savosta, missä syödään paljon hapanleipää. En muista yhtäkään ruokahetkeä mummolassa ilman leikattavaa hapanleipää, se on herkkua! Mummin parhaat jälkiruoat ovat ternimaidosta tehty uunijuusto itse tehdyn kirsikkahillon kanssa ja tietenkin perinteinen raparperi-mansikkakiisseli. Tässä kiteytyy aikalailla meidän perheen perinneruoat.
Mitä perinneruoka merkitsee minulle?
Jokaiselta perheeltä ja suvulta löytyy omat ruokaperinteet, mitkä ovat syntyneet ravinnon hankintatapojen ja valmistustapojen yhteisvaikutuksena. Mielestäni perinteitä on tärkeää vaalia ja vaikka monesti kaipaan perinteistä kotiruokaa, teen silti aivan jotain muuta. Siksi olen päättänyt perehtyä syvemmin oman sukuni perinneruokiin ja valmistaa niitä useammin ja jakaa reseptejä. Kaikki ruoat, mitä mummoni lapsuudessa on syöty, syömme vieläkin tänä päivänä. Mutkatonta, herkullista suomalaista kotiruokaa.

Muikut kahdelle & tillikurkut
Aloita kurkkujen valmistuksesta. Vanhanajan tillikurkut maistuvat ruokien raikkaana lisukkeena ja ruisleivän päällä.
- 1 kurkku
- 4 rkl valkoviinietikkaa
- 1 tl suolaa
- 2 tl sokeria
- 2 dl vettä
- kourallinen tilliä
- Huuhtele, kuori ja paloittele kurkku.
- Sekoita mausteet ja vesi esimerkiksi keskikokoisessa pakasterasiassa. Lisää kurkut ja tilli joukkoon, laita kansi kiinni, hölskytä ja laita jääkaappiin tekeytymään.
Muikkujen valmistus
- 300 g tuoreita muikkuja
- 1 dl ruiskorppujauhoja
- rutkasti voita paistamiseen
- suolaa
- Kuivaa muikkuja talouspaperilla, kuumenna valurautapannu.
- Kaada pakasterasiaan tai paperipussiin ruiskorppujauhot.
- Lisää muikut korppujauhojen sekaan, sulje kansi tai pussi, ravista. Näin leivittäminen käy äkkiä.
- Lisää pannulle reippaasti voita. Paista muikkuja 3-4 minuuttia per puoli. Paista muikut yhdessä tai muutamassa erässä, riippuen pannun koosta.
- Kun muikut ovat saaneet kauniin ruskean pinnan, ripottele päälle suolaa.
Tarjoile muikut tuhdin perunamuusin tai keitettyjen perunoiden kanssa. Lisää tillikurkut kylkeen ja revi reilusti tilliä päälle. Saispa lisää!
