Saispa lisää! Olen suorastaan himoinnut punaista currya viikon ajan ja tein sitä jo toisen kerran muutaman päivän sisällä. Keskiviikkona tein pikaisen arkiversion. Tänään käytin hieman enemmän aikaa, mutta ruoka valmistui silti suht nopeasti. Arastelin ennen kananjauhelihan käyttöä, mutta en ole rehellisesti sanottuna osannut vain valmistaa sitä maistuvaksi. Kananjauheliha sopii paremmin kuin hyvin aasialaisiin ruokiin ja voimakkaiden makujen kanssa. Muutenkin kananjauheliha on parempi vaihtoehto punaiselle lihalle.

Kuka ei rakastaisi punaista currya? Tämän ruoan makujen yhdistelmä on lyömätön. Teen tahnat mieluiten itse, mutta punainen currytahna sisältää galangalia, mitä saa kyllä helposti etnisistä kaupoista, mutta tänään suuntasin suoraan supermarkettiin ja hain vain valmiin tahnan ja oikaisin. Valmis currytahna on hyvää ja säilyy myös pitkään avattuna, joten oikominen on sallittua! Myöhemmin syksyllä paneudun varmasti taas itsetehtyjen tahnojen pariin ja jaan suosikkini blogin puolella.
4 annosta
- 400 g kananpojanjauhelihaa
- 2 rkl pankojauhoja
- 1/2 tl chilihiutaleita
- 1 rkl fariinisokeria
- 1 rkl kalakastiketta
- 1 sipuli
- pieni kesäkurpitsa
- 1-2 chiliä, käytin tulisia.
- 3 valkosipulinkynttä
- 2 tl punaista currytahnaa
- mustapippuria myllystä
- 1 dl vettä
- 2 dl kookoskermaa (17% rasvaa)
- oliiviöljyä
- 1 tl kalakastiketta
- 5 kuivattua kaffirlimetinlehteä
- puolikas lime
- thai-basilikaa annoksen päälle
- Sekoita kulhossa jauheliha, pankojauhot, chilihiutaleet, fariinisokeri ja kalakastike. Laita kasari tai suuri pannu kuumentumaan, lorauta öljyä ja pyörittele taikinasta pullat ja lisää pannulle. 2. Kun pullat ruskistuvat, pilko sillä aikaa kesäkurpitsa ohuiksi kiekoiksi ja kuutioi sipuli. 3. Kun lihapullat ovat ruskistuneet molemmilta puolilta, rouhi reilusti mustapippuria, lisää kesäkurpitsa ja sipuli pannulle. 4. Laita kuorittu valkosipuli ja chilit mortteliin tai tehosekoittimeen. Murskaa suht karkeaksi ja lisää pannulle. 5. Lisää currytahna, kuullota hetken aikaa, lisää vesi, kookoskerma, kaffirlimetinlehdet ja kalakastike, laita kansi päälle ja anna kiehua miedolla lämmöllä 15 minuuttia. 6. Lisää lopuksi puolikkaan limen mehu ja ota pata pois hellalta, että limen maku ei haihdu. 7. Tarjoile annos riisin kanssa, revi annoksen päälle thai-basilikaa tai korianteria, pilko chiliä ja purista limen mehua.
